kipu ja tyhjyys

olen laajentanut seuraavan kirjoituksen pitkähköstä kommentistani keskustelussa.

kivun kohtaaminen kivun välttämisenä. kun kohtaamme kivun, hyväksymme sen, ja se häviää. ei välttämättä heti, mutta usein hyvin nopeasti. silloin vältämme jatkuvan kivun. turruttaminen, joka on lääkkeillä, päihtymisellä ja viihdytyksillä yleistä, voi joskus olla tarpeellista, mutta mitä enemmän voimme tiedostaa, sitä enemmän kipu häviää.

länsimaissa myös sana tyhjyys meinaa usein jotain huonoa. buddhalaisuudessa puhutaan kokemuksellisesta tyhjyydestä, joka on myös tieteellisesti todistettu fyysisen maailman sisäisenä olemuksena. hengellinen tyhjyys, josta länsimaissa puhutaan, on sitä, että ihmiskokemuksessa on asioita, joita tarvitaan, ja on luonnollista pyrkiä saamaan niitä. tyhjyys on kivuliasta vain, kun sitä ei hyväksy, kun sen hyväksyy, se on autuasta, se koetaan tilana, johon kaikki olevainen menee, ja josta kaikki olevainen syntyy. siinä tilassa on syveneviä tasoja. meidän ei tarvitse heti saavuttaa buddhalaista tyhjyyttä, jota buddhalaisuudessa pidetään taivaana, huomautuksena taivas on tyhjä, ja taivaasta puhutaan muissakin uskonnoissa ja hengellisissä yhteisöissä. nähdäkseni taivaan sisäinen kokeminen on henkinen mahdollisuus, joka on poistettu uskonnoista, ja jäljellä on kuolemanjälkeinen mahdollinen taivas.

mutta maanpäällinen tietoisuus on yleensä tarpeellisesti rajallinen, se on rajoitusten ja kontrastien tarpeellista kokemista. maallisessa tieteessä asiat eristetään konstituentteihinsa, jolloin saamme asioista materiaalista tietoa. tiede kuitenkin sivistyy ja nähdäkseni henkistyy, kun aletaan yhdistellä pisteitä, nähdä konstituenttien kokonaisuus. tieteet on myös eristetty eri tieteenaloihin ja opiskelussa aineisiin, ja nykyään on pyrkimystä poikkitieteellisyyteen. maanpäällinen tietoisuus on sitä, että asiat eristetään konstituentteihin, taivaallinen yhteistietoisuus eristyy persooniksi. ja kun emme koe elävämme täyttä maallista elämää, koemme hengellistä tyhjyyttä. joskus se on jonkinasteinen kokemus buddhalaisuudessa kerrotusta kokemuksesta sen suhteen, mitä kaikki on, mutta emme ole valmiita kokemaan sitä, koska emme ole vielä kokeneet tarpeeksi normaalia maallista tietoisuutta.

kuitenkin, jos voimme hieman hyväksyä sitä todellisuutta, joka näyttäytyy meille masentuessamme, ja kun normaalit asiat eivät mene ollenkaan täydellisesti, voimme oppia elämään paljon syvällisemmin siten, että saamme aina tarvitsemamme. miksi älykkäät ja herkät usein masentuvat, ja heidän normaali elämänsä ei aina mene täydellisesti? miksi monilla suuruuksilla on ollut vaikeita aikoja? koska tuolle puolelle katsominen on katsomista pimeyteen. kuitenkin, kun olemme katsoneet tarpeeksi kauan pimeyteen, se katsoo meitä takaisin, kun olemme olleet tarpeeksi kauan pimeässä, alamme nähdä siellä. silloin voimme hieman päästää irti näennäisestä, ja liiallisen kiinnipitämisen sijaan nauttia elämästä muuttuvina kokemuksina, kuin jokena.

tarvitaanko masennusta?
omassa kontekstissaan. se voi auttaa. en meinaa, että se on hienoa. ehkei kannata ottaa tuosta mitään yksinkertaista opetusta. aiheutuuko masennus siitä, ettei hyväksytä tyhjyyttä? kaikkea voi kysyä, ja toivoisin, että voisimme keskustella näistä asioista. masennus johtuu osittain siitä, että jotkut asiat, joita haluaa, ei mene oikein. se on luonnollista ja oikein. ei kaikesta tarvii pitää. silloin voi tajuta, että asioilla, joita haluaa, pyrkii täyttämään sisäistä tyhjyyttä, joka on aina olemassa. kun haluamiaan asioita ei saa, on oltava tyhjyyden kanssa, eikä sitä siedä. se on myös ymmärrettävää ja oikein, siitä tyhjyydestä ei tarvii saada mitään. mutta jos sitä kuitenkin oppii hyväksymään, katsomaan, olemaan siinä, kestämään sitä, jopa nauttimaankin siitä, ymmärtää, että asiat, joita haluaa, eivät ole äärimmäisen tärkeitä, siten oppii kohtaamaan niiden kanssa. jos niitä jahtaa liikaa ja pitää liian vakavina, ne muuttuu hetkellisemmiksi, kuin niiden tarvii olla.